Näin sinut kävelevän päättäväisin askelin pitkin kadun vartta, pyysin kyytiin, kieltäydyit, mutta samassa istuuduitkin vierelleni. Hymyilit vaivaantunutta hymyä, mutta kuitenkin hymyilit, hyvä alku se sekin, ajattelin.

Olin nähnyt sinut jo aiemmin, jokin sinussa minua liikutti, tunsin sanomattoman yhteyden. Tuo tunne antoi minulle päättäväisyyttä rakentaa siltaa meidän välillemme. En tiedä, mikä minut sai jatkamaan, vaikka näin, kuinka suljit ensin sydämesi oven edestäni, jokinmoinen hulluus kait.

Talvi vaihtui kevääksi, kevät kesäksi, kesä syksyksi. Ensi oli odotusta, sitten tuli yhteisiä vaunutteluja, vauvan hoitoa, kahvitteluja. Kaikki nämä hetket hioivat meidän luonnetta ja särmää, alkoi olla helppo hengittää.

Kahvittelut muuttuivat hetkiksi, joissa naurettiin ja itkettiin, sydän löysi sydämen luo.

Ihailen sinussa taitoa olla jämäkkä, mutta silti herkkä. Sinussa on yllätyksellisesti tulisuutta kaiken suloisuuden keskellä. Laulusi on ihanaa, sen puhtaus tunkee sieluun asti. Olet sanomattakin kaunis, pohjoisen vaalea soturinna.

Olet sydänystäväni. Vaikka välimatkaa olis matka tai kaks, yhteys meidän välillämme ei katoa.

Mainokset