Muistatko, kun me pyöräiltiin kylänraitilla, pulahdettiin jokeen kuumana kesäpäivänä, kikateltiin ja kuiskuteltiin pojista.

Kerrottiin kauhutarinoita ja pelättiin jokaista rasahdusta, kun hämärtävän illan varjot laskeutuivat metsän uumeniin, ne varjot liikkuivat joka askeleella, niin kuin meidän mielikuvituskin.

Muistan lastenleirit ja pitemmät bussimatkat, kun minä kannoin sulle laukussani varasukkia. Elämä oli huoletonta ja kivaa, mitä nyt joskus kilpailtiin samojen poikien huomiosta, taisin kyllä jäädä kakkoseksi sun säihkysilmille. Oltiin nuoria, kauniita ja viattomia.

Meidän elämä oli huoletonta, ajattelisin. Siinä,missä muut pörräs kulmilla, me haaveiltiin lähetystyöstä ja itkettiin, kuinka nälkäiset pikkulapset joutuvat yksin pärjäämään pahassa maailmassa ilman vanhempia. Sinne maailman ääriin meidänkin polkumme vielä joskus johtaa, uskottiin.

Meni lapsuus ja meni nuoruus. Katseltiin vierestä, kun muut nuoret löysivät ihastuksensa, menivät naimisiin ja perustivat perheen. Itkettiin yhdessä yksinäisyyttä ja kumppanin kaipuuta, vaikka jossain sielun sopukoissa tiedettiin, että meidän polkumme on erilainen. Meillä oli kutsu, mikä huusi täyttymystä, se kaiversi sielussa ja sydämessä. Meidät oli tarkoitettu elämään yksin, näin uskoin.

Usko, seurakunta ja samanlaiset elämänhaaveet yhdistivät meidät tiiviisti yhteen. Välillä meidän polkumme haarautui erilleen, mutta ystävyys säilyi kaikesta huolimatta. Muistan hetkiä, kun istuit pianon ääressä, kiittelit yksin tyhjässä salissa, enkelikuoro lauloi kanssasi, siinä oli jotain Pyhää.

Sitten tapahtui jotain, me löysimme molemmat elämämme rakkauden. Minulle tuli lapsia. Elämään tuli joku, joka vei tilaa sinulta. Osattiin kait haaveilla vielä yhteisestä ajasta, mutta elämä jatkui toisenlaisena. Kunnes ymmärsin, jotain kuitenkin särkyi, särkyi yhteiset haaveet, hävis yhteiset tunnelmalliset teehetket, tuli syvä uoma sinun ja minun väliin. Se sai aikaan itkua ja surua. Menetimme jotain todella arvokasta, menetimme yhteyden, väliimme tuli jotain sanomatonta, hiljaisuus. Sinua oli kuitenkin vaikea korvata.

Tässä nyt olen. Elämä jatkuu, olet jälleen yksin, kun rakkaasi jätti tämän tomumajan. Minulla on jo kaksi lasta. Olemme toki lähentyneet, etsineet sydänten yhteyttä ja antaneet anteeksi. Mutta minulla on silti ikävä sinua. Rakastan sinua, niin kuin silloin rakastin. Ikävöin hersyvää nauruasi, hölmöä huumorintajuasi. Ikävöin sinua ystäväni!

Mainokset