Katselet takanasi palavaa siltaa, kyyneleet karkaavat poskillesi, sielusi vapisee.

Olitko se sinä, joka suljit heidät elämästäsi pois, vai pitikö sen sittenkin käydä niin.

Suljet oven perästäsi kiinni, raskaan ja ruosteisen. Seisot yksin verannalla, kylmä viima piiskoo jäisiä sanojaan yllesi. Katselet järkähtämättä eteenpäin, askeleesi vievät sinua kapeaa polkua, edessäsi on suuri tuntematon.

Suljen sinut syliini, tunnen kaipuun kaihoisan.

Tiedän palaneita siltoja, suljettuja ovia takanasi, joita tahtomattakin olet joutunut kohtaamaan.

Tiedän sinnikkyytesi, seisot tuiskussa ja viimassa, kunnes polvesi pettävät.

Sydämesi on taottu raudasta, mutta sen sisältö on täyttä kultaa. Täydellistä meistä ei saa, vaikka elämä hioo meistä särmää.

Keskeneräinen, kunnes matka saavuttaa päämääränsä.

Jaksa vielä hetken, malta vielä tovi. Tätä siltaa sinun ei tarvitse polttaa, näitä ovia sinun ei tarvitse sulkea. On kuin veitsi sivaltaisi sisimpään.

Jaksa vielä hetki, sinun päiväsi vielä koittaa, päivä, jolloin keskeneräinenkin saa loistaa.