Katselen lumoutuneena hiljalleen leijuvia kimaltelevia lumihiutaleita. Maisema peittyy valkoiseen harsoon. Voisin tuijottaa esitystä päivästä toiseen.

Pitelen varoen haurasta kauneutta käsissäni. Ravistelen sitä, jotta lumiset hiutaleet pääsevät jälleen vapaaksi ja laskeutuvat usvaisesti pohjalle. Etsin katseellani tuttuja rakennuksia, tuttuja hahmoja.

Kuulen äänesi kantautuvan jostain. Otteeni herpoaa, lasinen pallo tipahtaa pöydälle. Hiuksen hienosta säröstä luminen kauneus karkaa olemattomiin.

Pallon pohjalta paljastuu jotain, mikä on kauan ollut kadoksissa, sen talon rauniot, jonka reunamilla joskus olen seissyt. Nyt näen selkeämmin kuin koskaan ennen, nyt ymmärrän paremmin sydämeni kieltä.

Olen suojellut lapsuuteni muistoja, peitellyt niitä kimaltavaan lumiharsoon. Minulla ei ole ollut kykyä nähdä, mitä kaikkea harso kätkee alleen, kunnes ravistelit minut eloon valveunesta.

Ojennan hauraan lasisen palloni sinulle, Korkeimmalle. Pyydän, täytä se uusilla muistoilla, joita voin vanhempana ihaillen katsella.

Mainokset