Katselen eteeni asetellun puvuston sekä asustuksen kokoa ja määrää. Ihmettelen, kuinka kukaan voi tuollaiseen koskaan pukeutua, siihenhän hukkuu pieni ihminen, tukahtuu sen painon alle.

Luokseni tulee palvelija, joka kehottaa kokeilemaan pukua ylleni.

Asetan vyötäisilleni kimaltelevan leveän vyön. Nostan pronssilangasta kuvioidun kaavun ylleni.

Tyynyn päällä on kultainen kenkäpari, jaloilleni juuri sopivat.

Palvelija auttaa minua asettamaan käteeni kauneimman esineen, mitä koskaan olen nähnyt. Sen pinta on kuvioitu timanttisilla koukeroilla, se loistaa teräksenhohtoisesti, sen takana on kädensija, se näyttää antavan minulle suojaa.

Palvelija hakee vielä uskomattoman hienon päähineen, jonka luulen kuuluvan jollekin kuninkaalliselle ja pudottaa sen varovasti päähäni. Toiseen käteeni hän ojentaa kaksiteräisen hohdokkaan miekan.

Kummastelen pukua, hämmästelen sen kauneutta, sen jykevyyttä.

Luulin sen kuuluvan jollekulle toiselle, mutta huomaan, se on kuin tehty minua varten.

Luulin tukehtuvani sen painon alla, mutta tunnen, tämä minun on kevyt kantaa.

Polvistun palvelijani eteen, sydämeni on pakahtua kiitollisuudesta.

Saan vielä ohjeistuksen, kuinka pukuani käytetään ja kuinka sitä huolletaan. Asuni sisäpuolella lukee koodi: Ef 6:13-18.

Mainokset