Käväisin tuossa pienoisessa lahjapuodissa. Se oli kuin unelmien pieni suklaapuoti. Täynnä tuoksuja ja lämpöä, jotain niin koukuttavaa, että siellä tekee mieli käydä uudestaan.

Puoti houkuttelee ohikulkijoita kauniisti koristeluilla ikkunasommitteluillaan. Jokainen esine, jokainen pakkaus on huolella aseteltu. Ikkunoista huokuu yhtä aikaa harmoniaa ja lämpöä kuin myös mystisyyttä ja arvoituksia.

Asiantuntevat kädet ovat rakkaudella käärineet pakkausten sisältöä mitä hohdokkaimpiin ja näyttävämpiin rasioihin, jotka on sinetöity mitä upeimmilla koristeilla.

Astun sisään. Kultakahvainen ovi kilahtaa takanani kivasti kiinni, toivottaen vieraansa tervetulleeksi. Kynnysmaton pehmeys saa minut tuntemaan itseni kotoisaksi. Nenääni tulvahtaa tuoksujen hienovarainen yhdistelmä.

Kiertelen hyllyjen välissä. Ihastelen värejä, kuvioita, hohdokkuutta, glamouria. Koskettelen pakkauksia, tunnustelen pintoja, niistä välittyy ihmeellisiä tunnetiloja.

”Olen varannut jotain sinua varten”, huutelee tutunoloinen hahmo tiskin takaa. En edes huomaa, että hänen ajaton, lämpöä huokuva olemuksensa on tullut aivan vierelläni. ”Nimesi löytyy rasian pohjasta”, kuulen alakerran uumenista. ”Miten ihmeessä hän sinne ehti luikahtaa? ”, ihmettelen.

Perhosia karkaa vatsanpohjaan, jännityksenomaista kutinaa sormenpäissäni. ”Ei sinun tarvitse käydä jokaista rasiaa läpi”, lempeä ääni kaikuu korvissani. ”Tiedät kyllä mikä kuuluu sinulle, aistit sen sydämessäsi.” Katselen ympärilleni, en näe hänen ihmeellistä olemustaan missään, mutta tunnen hänen läsnäolonsa, aivan kuin hän koskettaisi minua.

Pysähdyn, sisimmässäni jokin liikahtaa. Kuulen laulua, hyräilyä. Kolmannella hyllyllä, juuri pääni yläpuolella, olevan rasian sisältä hempeä naisääni kutsuu nimeäni. Henkeni salpautuu. Tarraudun kaksin käsin puiseen, kirjavakantiseen rasian kylkiin, aivan kuin joku olisi juuri riistämässä sitä minulta.

Painan rasian rintaani vasten, tunnen siitä huokuvan lämmön, sydämeni sykkii puisen rasian tahtiin. ”Pupum, pupum!”, yhtäkkiä siitä oli tullut elollinen. Kuulen jälleen lempeän, rakkaudentäyteisen äänen kutsuvan minua. Valahdan hervottomasti lattialle, putoan pumpulinpehmeään pilviharsoon.

Minua ympäröi syli, mikä keinuttelee minua hellästi, kantaen minua lapsuuteni ikävimpiin muistoihin. Koen sisimmässäni täyttymyksen siitä, mistä koin ainaisesti jääväni vaille. Koen loputtoman surun vaihtuvan kutkuttavaan iloon. Koen täyttymättömän rakkaudenkaipuun vaihtuvan hyväksyntään.

Havahdun hereille unenomaisesta tilasta, tunnen vahvat käsivarret olkapäilläni. Huomaan kurottautuvani tuota puista rasiaa kohden. ”Ole hyvä! Tässä!” Kepeästi liikkuva hahmo ojentaa minulle sen mitä olen kauan etsinyt. Kiitän, kyyneleet karkaavat silmäkulmistani.

Poistun puodista kiireesti, puristan löytämääni aarretta kainalossani. ”Unohdin maksaa, unohdin kiittää”, huomaan miettiväni. Käännähdän kannoiltani. En löydä pientä puotia enää mistään, en kauniisti koristeltuja ikkunoita. Tunnen vain mystisen tuoksun nenässäni. Aistin kyllä saman hahmon vierelläni. Ahdistava tunne sisimmästäni on kadonnut. Tiedän, enää en ole yksin.

Mainokset