Minä vain istun ja kuuntelen, en suunvuoroa saa, pää täynnä meteliä ja tarinaa.

Seison näyttämöllä, katselen katsomosta omaa näytelmääni, en tunnista itseäni. Roolini suoltaa ulos repliikkejä, joissa tunnemaailmani ei kohtaa.

Ujuttauduin vaatteisiin, joissa tunnen itseni lähinnä pelleksi, saappaatkin jalkaani tungin kokoa liian pienet.

Itseni asetin koteloon, jonka kansi on saranoiltaan irti, maali lohkeillut suikaleina pöydälle. Olin kait luullut olevani tanssiva ballerina vieterin soitaessa loputonta säveltään. Olinkin tyhmä narri, jonka lohduton nauru yhä kaikuu kolkkojen seinien sisäpuolella. Katsomon penkit tyhjillään, lippuluukun kassa hämähäkinseitin peittämä, luukulla lappu ”loppuunmyyty”.

Olin lippuluukun kassaneiti, olin loppuunmyydyn näytelmän täysinäinen katsomo. Olin näyttelijä, olin käsikirjoittaja. Tein näytelmän itsestäni itselleni. Ostin jokaisen lipun vain huijatakseni itseäni, en kestänyt kritiikkiä, en kilpailijaa, en sivustakatsojaa. Olin juoni ja loppuratkaisu, olin loppuun kulutettu ääniraita.

Olen kirjan tyhjät lehdet, mitkä odottavat käsikirjoittajaa kirjoittamaan. Olen tyhjä taulu, mikä odottaa taiteilijaa maalaamaan. Olen tyhjä rasia mikä odottaa sisältöä täytettäväksi.

”Ole minulle armelias ja käsittele minua varoen”, lukee kolhiintuneen rasiani kannessa.