Sä soitit, kerroit, kuinka sua oli kohdeltu kaltoin. Olivat jättäneet yksin, vaille huomiota. Seisoit porukassa ilman seuraa. Muilla oli hauskaa, sinä hymyilit vain, mutta sisimpäsi vapisi pidätellessäsi kyyneleitä karkaamasta. Minun sydämeni tunsi yksinäisyytesi, minun sisimpäni myös vapisi.

Sinä soitit. Olit kuullut mitä ihanimman uutisen, oliko se sitä, et tiennyt. Sinua oli satutettu ja loukattu, sisimpääsi oli tungettu väkisin. Jotain silti sai alkuunsa tuo hirveä hetki. En tiennyt, itkeäkö vai nauraa, itkin ja nauroin. Kauneutesi kukoisti hetki hetkeltä, kunnes onnesi sinulta riistettiin pois. Sinä hajosit pirstaleiksi. Minä tunsin kipusi, huusin ja itkin kanssasi.

Tulit käymään, istuit eteeni. Et sanoja saanut soperreltua. Tyhjä katse, kylmät kädet, sydän täynnä repiviä tunteita. Jotain oli poissa, jotain oli riistetty, emme ymmärtäneet mitä. Hämmennys ja epätoivo. Onko silti pakko jatkaa, vaikkei jaksa?! Tunsin hämmenyksesi, uupumuksesi, olen ollut siellä itsekin. Tyhjä kuori vain jatkaa matkaa, sisin puudutettu.

Tulit yöllä uneeni, ravistelit minut hereille. Vierailusi oli surumielinen, tuskaa täynnä. Otin yhteyttä, rakkaimpasi oli viety hetki sitten pois, saattelit hänet maan lepoon. Olin poissa tolaltani useamman päivän, tunsin menetyksesi, tunsin surusi.

Olitte löytäneet rakkauden, onnen. Jos sitä onneksi voi sanoa, kun lähimmäinen käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Sanoja kyllä löytyy viiltäviä. Sanoitetaan Pyhimmän Sanalla, isketään sieluun miekalla. Mutta rakkaus puuttuu. Ja taas sielu käpertyy, hakeutuu yksinäisyyteen. Ei näin! Miksi näin?

Istut penkillä, kuulet lauluja, puheen sorinaa, itkua ja iloa. Mikään ei liikuta sua. Ihmiset halaavat toisiaan, kättelevät, lämpöä siirtyy, välittämistä. Sinä vain istut, kukaan ei huomaa karkaavaa kyyneltä. Kukaan ei huomaa sinua. ”Linnunsiemeniä, linnunsiemeniä” huutaa häkkiin teljetty lintu, kukaan ei näytä reagoivan, ketään ei kosketa. Minun sisimmän lintuni huutaa kanssasi: ”Linnunsiemeniä!” Ei ole ketään, joka kuulee, ei ketään, joka aidosti välittää?!

Näet kasvot, tutunoloiset. Olet nähnyt ne jossain ennenkin. Kuulet sanoja, lauseita, kuin tasaista puuroa. Hämmentyneitä katseita, vaivaantunutta hymyä. Sanat ei silti tavoita kuulijaa, ei tavoita sielua. Sanoja sanojen perään kuin papin synnintunnustus. Ohikulkija sai sieluntäyttymyksen, sinä jäit vaille todellista ymmärtäjää.

Mainokset