Tiedän, että en ole ollut maailman tasapainoisin nuori, enkä nuori aikuinenkaan. Olen jättänyt jälkeni kiveen. Olen jättänyt ikävät muistot ehkä sinunkin sydämeesi. Jos en ole kyennyt huutamaan suoraan päin kasvoja, niin olen tehnyt ikävää jälkeä sisimpääsi. Olen kaivanut myyrän koloja ja käytäviä. Näihin, ikävä kyllä, olet elämäsi varrella joutunut kompastumaan.

En tahdo mitään itkudraamaa. En mitään, ”Voi voi pienoinen Päivi”, voivottelua. Tahdon vain oppia opettelemaan kantamaan vastuuni teoistani. Mikäli minä vaadin toisia vastuulle minulle aiheuttamistaan teoista, minun on pystyttävä siihen itsekin.

Olen anteeksipyynnön velkaa. Annathan anteeksi!

Eikä se tarkoita, että minusta tulisi täydellinen. Ei! Haluaisin vain uskaltaa olla esimerkillinen siinä, että virheistä voi oppia. En voi pyyhkiä pois aiheuttamaani mielipahaa, mutta voin mykkäkoulun sijaan olla avaamassa patoja, hiljaisuuden patoja.

Mitä enemmän olen sulkenut sisimpääni asioita, sitä ahdistuneemmaksi olen itseni ahtanut. Enkä tarkoita, että koko maailmalle pitäisi olla kailottamassa. Vaan sitä, että pystyy kohtaamaan hänet, jolle mielipahaa on aiheuttanut.

Huomaan, että elän elämänvaihetta, jossa jo ohitetut mutkat tulevat uudelleen vastaan. Eräs ystäväni kuvaili tätä hyvin: ”Taitaa olla aikamoista kiertokulkua tämä elämänpolku, kun tasaisin väliajoin pitää samoja kiviä käännellä. Uudella kierroksella vain eri kantilta kuin aiemmin.”

Minä käsittelen asioita runoissani, päivitelmissäni sekä unissani. Uneni paljastavat usein, mikä elämänvaihe tai ystävyyssuhde on jäänyt käsittelemättä/ retuperälle. Ainakin minulle vaatii rohkeutta ottaa yheyttä ja myöntää tehneeni virheen, mutta tahdon pitää tälläkin saralla itseäni hereillä.

Mikäli sinä koet, että olen satuttanut sua ja sulkenut oven perässäni kiinni, jättänyt sut hämilles ovenpieleen seisoon. Uskalla kertoa se mulle?!

Älä kahlitse itseäsi menneisyyden painajaisiin. Uskalla heittäytyä vapaalle ja elää.

Ole vapaa ystäväni! Ole vapaa!

Mainokset