Niin hassulta kuin se kuulostaakin, koen joulun odotusta, sitä jännitystä, kun lahjapaketteja availlaan.

Tiedän, on vielä kesä. Mutta astun unenomaisessa olotilassa paikkaan, mikä muistuttaa lapsuuden maisemia. Lennän mielikuvituksen siivin ja yritän siristellä silmiäni nähdäkseni tutut maisemat.

Sinä tiedät, että olen käynyt siellä ennenkin. Minä tiedän, sillä uneni pilviharsoihin on piirtynyt polku. Toki niitä polkuja on useampia, mutta tämä polku on erityisen viehättävä, varsinkin pimenevinä öinä.

Vaikka olisin käynyt luonasi kuinka usein, vierailu on aina yhtä jännittävä. Surumielinen toki ja täynnä helmiäiskippoja, jotka sisältävät helmeileviä kirkkaita pisaroita, joita kyyneliksi kutsutaan.

Unissani odotan saapuvani hetkiin ja tilanteisiin, jotka ovat piirtyneet mielikuvaani hämyisesti, usvaisesti. Ehkä löydänkin sieltä jotain uutta. Ehkäpä sieltä löytyykin vielä avaamaton lahjakäärö täynnä muistoja, tunnekuvia.

Toki sieltä löytyy joen uoma, laidun täynnä kirmaavia hevosia, kaksi pientä tylleröistä ihmettelemässä naapurin tulppaaneja.

Muistot ovat kuin kalleinta aarretta, joita hoivailen ja hellin. Ehkäpä näistä muistoista syntyy vielä uskomattomia, värikkäitä satuja ja tarinoita, joita lapsenikin lapsilleen iltaisin kertoilee.

Mutta siihen asti vielä yksin hiippailen luoksesi ja pidän salaisuuteni meidän kahden tai jopa kolmen välillä. Joku päivä otan mukaani pellavapäisen ystäväni, jonka kanssa naapurin tulppaanitkin sai kyytiä.

Mainokset