Kun sinä synnyit, ilmassa oli tähtisadetta, revontulten tanssia. Ketut ajoivat takaa sateenkaaren viittaa. Aurinko paistoi lettuja kuunsirpillä. Riikinkukot levittivät kirkkaat sulkansa, taivaalta satoi pyrstötähtiä. Ei ollut toista sellaista päivää.
Erityinen, spesiaali tapaus sanoivat he. Sinä olit, mitä ihmeellisin, kaunein. Hän oli uniikki, sinä äitinä tiesit sen.
Sinä synnyit keijupölyä olkapäillä, enkelten siivet selässä, hiuksissa uniikinsiemeniä.
”Miksi polkuni eteen on asetettu niin monia kiviä, suuria oksia pienen esteeksi? Äiti minun on vaikea sitä ymmärtää.”
”Miksi jalkani uppoavat suohon liejuiseen, miksi kuopat nää ovat jättiläisen kokoiset? Sitä minun on vaikeaa ymmärtää?”
”Miksi sanat kuulostavat laululta, miksi sävelet nuo täyttävät pääni?”
Tiesit, mistä lapsesi ihanin oli tehty. Tiesit hänen arvonsa. Tiesit hänet on luotu keijupölystä, lohikäärmeen kynsistä, enkelinsiivet lapaluissa. Tiesit, etkä siksi osannut pelästyä.
Se, mikä näyttää muiden silimissä arvottomalta, vaikealta selittää, onkin mitä arvokkainta, mitä ihmeellisintä.
Tiedän, saamme vielä osamme sinun kauneudestasi. Tiedän, luovuuttasi vielä ihannoidaan maanäärissä asti.
Päivänsäde 
Usein erityislapsia ymmäretään väärin ja kohdellaan ala-arvoisesti.
TykkääTykkää