Kuulen kuiskauksen, kuulen huudon!

Kuuntelen, on hiljaista. Ja jälleen, kuiskaus, miltei huokaisu kuin aallokko, mikä pyyhkäisee varovasti rantakivikkoa.

Kuulenko vai luulenko? Heristelen korviani. Odotan!

Odotanko myrskyä voimistuvaa vai tuulenvirettä lempeää?

Korkea aallonharjanne paiskautuu sydämeni seinämiin, iskee, viiltää, silti jättämättä jälkiä.

Kuulen huudon kuin avunpyynnön. Etsit jotain johon tarttua, jotain josta hakea turvaa. Tartun käteesi.

Käärin ympärillesi lohdutuksen sanoja, kuin lämpimän shaalin. Kosketan sydäntäsi Hänen henkäyksellään, hoitaen, hellien.

Odotan, odotan aikaa ja hetkeä, kunnes myrsky laimenee, tuuli hiljenee. Odotan kunnes uskallat päästää kädestäni ymmärtäen, että myrsky on ohi.

Seuraava myrsky ei ehkä sinua vie mukanaan. Olet jo hiukan vahvempi, ymmärtäväisempi.

Seuraavan myrskyn kohdatessa sinä voit olla majakka, turvapaikka lohduttomalle.

Mainokset