Istut siinä, niin kuin aina istut, käsiisi nojautuneena. Hartiasi ovat jo painautuneet hieman kasaan. Utuiset silmäsi viestivät aavistuksen mennyttä elämää.

Kapeat poskesi punoittavat, ohimoillasi leikittelee valkeita suortuvia.

Kuuntelen puhettasi, sanasi kuljettavat minut lempitarinaani, ”Kulta pieni”, jossa pieni ketunpoikanen kyselee kettuäidiltään: ”rakastatko minua silloinkin kun ei ollakaan täällä näin lähekkäin?”.

”Toivon, että olen rakastettava silloinkin kun olen vanha ja hankala”, huokaat. En tiedä miten sinua lohduttaisin. Kuulen viestin sanojesi takaa, niiden läpi kuultaa menettämisenpelko, tietoisuus elämän raadollisuudesta.

Tahtoisit olla kuin nuorena, olla, mennä ja rakastaa. Unelmoida ja toteuttaa unelmiasi. Nyt vaivoin hengität, odotat vain seuraavaa päivää mikä toistaa eilistä.

”Sellaista on elämänkiertokulku”, kuulen sanovani.

Tahtoisin sinulle vielä sanoa: ”Ole onnellinen siitä mitä olet saavuttanut, iloitsen heistä jotka sinua vielä rakastavat. He kyllä ymmärtävät ja jaksavat rakastaa sinua edelleen, vanhaa miestä. Olet juuri tuollaisena tärkeä ja arvokas. Sinusta huokuu koetun elämän rikkaus. Nauti niistä hetkistä mitkä tekevät sinusta onnellisen.”

Suljen oveni perässäni, saan vaivoin pidäteltyä liikutustani. Annan kylmän viiman piiskata kasvoiltani karkaavia kyyneleitä.

Elämisen tarkoitus: rakastaa ja tulla rakastetuksi elämän joka vaiheilla, vauvasta vaariin.

 

Mainokset