Hän astuu lavalle varmoin askelin, hänen siroa, hentoista gasellimaista vartaloaan peittää kauniisti laskeutuva turkoosin värinen puku, se saa hänen silmänsä säihkymään valtameren kuohujen tavoin. Pellavaiset hiuksensa laskeutuvat kauniisti olkapäille korostaen vaaleaa hipiää.

Salin käytävillä pienoiset jalat tahdittaa lasten äänekästä joukkoa.

Hän nostaa kätensä merkiksi, kohottaa kaihoisaa katsettaan korkeuksiin, silmät sulkeutuvat. Enkelimäinen vahva ja varma naisääni kantautuu kuulijoiden korviin, sielua kosketetaan, kyynel karkaa silmäkulmasta. Hiljaisuus laskeutuu kunnioituksen omaisesti saliin, päät painautuvat rukoukseen.

Kun katselen hänen siinä laulaessaan, näkökenttäni sokaistuu, laulajan olemus kirkastuu. Valkoinen kultaisenaan hohtava kirkas puku loistaa kilpaa hänen pellavaisten suortuvien kanssa. Hänen päätään koristaa kaunis kristallinen seppele, jalat tuskin koskettavat lattiaa. Olen lumoutunut, kuuntelen ihastellen kuinka hän sopertelee taivaallisen sointuisilla kielillä, hänestä huokuu lepoa ja rakkautta.

Hiljaisuuden rikkoo pienen pojan ihastunut ääni: ”Äiti, minä näen enkelin!” Ja enkelihän sinä miltei olet, taivaallista kuningaskuntaa, kuninkaan tytär.

Mainokset