Täällä minä makaan ja taon nappeja.

Katselen viereistä seinää ja vinossa olevaa kirjahyllyä, ihmettelen hetkestä toiseen, kuka nuo pirun kirjat tänne on raahannu. 

Huudan ja räyhään kurkkuni kipeeksi, mutta eihän tässä sairaalassa edes hoitajia työskentele.

Takoa täytyy sormet vereslihalle, koska jotenkinhan tämä eläminen täällä täytyy maksaa.

Mun ajatukset laukkaa vaan ja kulkee samaa rataa.

Moskovassa, venäläisessä sairaalassa minua hoidetaan, mutta en tiedä, saavatko minua enää koskaan kuntoon.

Tylsintä tässä taitaa olla se, että minä tiedän makaavani omassa sängyssä, oman kirjahyllyni vieressä sillä välin, kun muut ahertavat työpajallaan pitkää päivää.

Venäläinen sairaala, oi venäläinen sairaala, minkä teit.

Mainokset