Tiedätkö sen tunteen, kun sisäinen vauva aikuisen kropassa  huutaa; ” ruoki mua!”?

Se tunne on lamaannuttava, pelottava.

Tunnen avuttomuutta. Olen puolustuskyvytön, sanaton.

Olen kuin pikku lintu, joka suu ammollaan odottaa ruokkijaa.

Olen hyljännyt itseni, tunkenut itseni pieneen roskapussiin ja heittänyt itseni tunkiolle. Siellä minä huudan alastonna, likaisena ja nälkäisenä. Kukaan ei tule, kukaan ei pelasta, kukaan ei kuule, vaikka minä kuinka huudan.

Olen se pieni likainen lapsi kadun varrella, jolla on risaiset ja haisevat ryysyt yllään, kasvoillaan tyhjä katse.

Olen se levoton lapsi torin liepeillä, joka kerjää syötävää.

Olen se onneton rääpäle, joka etsii roskalavalta pahvilaatikkoa yösijakseen.

Olen hyljännyt itseni, polkenut itseni maahan, enkä jaksa enää kerjätä, en anoa, en pyytää apua.

Minulla on loputon nälkä ja jano. Minulla on loputon läheisyyden kaipuu.

Minulla on ikävä sinua, aikuinen minä. Minne olet hyljännyt minut?

Mainokset