”Juupas!”, ”Eipäs!” Kuuntelin huvittuneena heidän keskusteluaan. Voiko olla, että he siinä sulassa sovussa käyvät kiivasta keskustelua. Nauran niin, että olen pudota tuolilta. Ei aikaakaan, kun huomaan, että se olen minä itse, joka sitä keskustelua käy.

Ai, että itseni kanssako? Eheii! Vieressäni istuu hyvä ystäväni tulppaanin syöjä, äidilleni kantelija, pommin räjäyttelijä. Lista on loputon, takaan sen.

Niin, eikä me väitellä, mehän keskustellaan ja vieläpä samasta aiheesta. Ihan kyllä eri tunteella ja eri näkökulmasta. Molemmat yhtä aikaa, yhteen ääneen niin, että se kuulostaa juuri siltä, kuin emme kuuntelis toisiamme, emmekä edes ymmärrä, mistä toinen puhuu. Mutta siinä olet hyvin väärässä.

Loppujen lopuksi olemme saaneet jo aluilla olevan projektin loppuun, pienellä avustuksella, mutta silti ihan meidän hyvällä energialla. Kätevää sanoisin ja tehokasta. Mutta se, että kannattaisiko meidän lyöttäytyä yhteen tiimiksi, majakaksi ja perävaunuksi, onkin sitten ihan eri asia.

Joo, kyllä se aika räjähdysaltistakin on. Sanoisin, ettei meidän tehtäväksi kannata antaa mitään sellaista, mikä pienellä hipaisulla voi lentää taivaan tuuliin. Katsos, kun kumpikaan ei ehdi ajatella, onko se hyvä idea vai ei, mikäli eteemme tulee jonkinmoinen nappi, mitä voi painaa, niin se on jo liian myöhäistä. Huups!

Ja tässähän minä tätä iteksiäni naureskelen kahvilan jakkaralla vedet silmissä. Ihan hyödyllinen etelänreissu tämä tämmöinen, kun se tulppaanin syöjäkin löysi tiensä taas elämääni.

Punapää & Pellavapää

Mainokset