Tämä ruumis on sielun asumus ajattelisin. Se muuttuu ja muokkaantuu ajan mukaan. Se on näkyvää ja käsin kosketeltavaa. Ruumiissa näkyy sielun tunteet purkaukset, ilot ja surut.

Sielu taas on ihmisen arvokkain ja herkin osa ihmistä. Sielu on ihminen itse.

Meistä jokainen tahtoo tulla huomatuksi, nähdyksi ja kuulluksi. Emme ole vain tyhjä ulkokuori, mikä vaeltelee täällä paikasta toiseen. Sielu meissä liikuttaa meitä tai on liikuttamatta. Kun sielu on terve, voi koko kroppa hyvin. Kun sielu on sairas, jää kroppakin usein huoltamatta ja sängyn pohjalle makaamaan.

Ihminen käy seurakunnassa saadakseen sielunravintoa uskoisin, mutta myös siksi, että tulee nähdyksi, kuulluksi ja kosketetuksi. Huomatuksi kokonaisena, yksilönä. Ei massana yksi muiden joukossa.

Jos ja kun sielu on ihmisen tärkeintä ja arvokkainta, niin miksi me annamme käydä siitä ihan järjetöntä arpapeliä. Jätämme sen heitteille, jätämme sen huoltamatta.

Kun astun seurakuntaan, toivon, että minut huomataan, minua tervehditään, minua halataan. En astu seurakuntaan vain istuakseni penkissä, saadakseni vain sielunravintoa. Mikäli minut kerta toisensa jälkeen jätetään huomioimatta, sielunikin näivettyy ja kutistuu. Loppujen lopuksi jätän pois koko seurakuntaelämän ja mahdollisesti olen entistä yksinäisempi. Kaiken lisäksi olen hirmu katkera ja ahdistunut.

Sielunhoito ei ole mitään noitatohtoruutta. Sen pitäisi olla ihmisen arvokkaimman vaalimista ja hoitamista. Sen pitäisi olla seurakunnassa ensisijainen tehtävä. Ei vain hauskanpitoa, ei täydellisen kokouskaavan/ohjelman toteuttamista. Vaan kunkin ihmisen sielun kohtaamista kaikilla tasoilla. Kunkin ihmisen huomioimista jo ensiaskelmilta.

Mitä enemmän seurakunta panostaa sielunhoitoon oikealla vakavuudella sitä paremmin koko seurakunta voi. Nyt ikävä kyllä monessa seurakunnassa pidetään huolta vain niistä jotka osaavat itse tulla nähdyksi, ovat osallisena jossain työmuodossa tai jotka ovat ns. sisäpiireissä.

Sielu ja siitä huolehtiminen on tärkeintä mitä ihiminen omistaa. Samoin kuin ihminen huolehtii omasta ruuumiin hyvinvoinnista, seurakunnassa pitäisi olla sitä varten omat ”ammatti personal trainerit” eli osaavia sielunhoitajia, niin kuin on kuntosalilla jossa huolehditaan ruumiin hyvinvoinnista.

Miksi murehdit minussa sieluni, miksi olet minussa niin levoton…

Mainokset