Jos uskaltaisin niin kuin tahtoisin. Raottaisin salaisuuksien verhoa ja astuisin sisään siihen todellisuuteen, mikä joskus oli minulle totta. Tarttuisin sinua kädestä kiinni, niin kuin silloin joskus ennen kuin suljin itseni vankilaan. Vapauden vankilaan, jossa olenkin yksin, ilman sinua.

Ikävöin hetkiä kanssasi kahden. Ikävöin sitä tunnetta, joka valtasi minut katsoessani olemustasi, josta huokui rauha, lempeys ja rakkaus.

Silloin olin yksin, niin yksin, mutta tiesin, että sinä olet aina läsnä. Olin särjetty ja hyljeksitty, mutta tiesin, että sinulle kelpasin aina. Tiesin, olin sinun silmäteräsi.

Ikävöin sinua!

Siellä sinä odotat ja odotat ja odotat. Et koskaan lakkaa odottamasta. Odotat päästä leikkimään piiloleikkiä kanssani. Odotat hetkiä, jolloin päästään juoksemaan heinikossa kilpaa. Odotat pimenevää iltaa, kun ihmettelemme tähtikuvioiden kirkkautta järven rannalta. Odotat ja odotat.

Ja minä toivon, että uskallan taas, että uskallan taas pikkutytön tavoin tulla vierellesi ilman ennakko-odotuksia. Että uskallan jälleen kietoa käteni kaulallesi ja kuiskata korvaasi salaisimmat toiveeni tietäen, että sinä välität. Välität siitä, mitä tunnen, mitä koen ja mitä haaveilen.

Rakastan sinua ja toivon, että rakkauteni pääsee jälleen vapaaksi sinussa. Että uskallan luopua uskonnollisuuden verhosta, suorittamisen pakosta, mikä estää kohtaamista sinua.

Odotan hetkeä, jolloin uskallan kaivaa kukkakuvioisen kirjani laatikostani ja aloittaa päiväni: ”Rakas Taivaan Isä…”

Mainokset