Kaivaudun nurkasta, jonne olen itseni  tunkenut. Pimeys on tehnyt minusta pelokkaan. Valo aristaa silmiäni.

Nurkan terävät kulmat ovat painautuneet ihooni kiinni, jättäen olemukseeni ikäviä jälkiä.

Ojentelen kalpeita jäseniäni, nivelet narisevat liitoksistaan. Ennen niin lentokykyiset siipeni ovat surkastuneet miltei olemattomiin.

Ahtaassa nurkassa minusta oli tullut näkymätön, hajuton ja mauton. Persoona vailla luonnetta.

Katselen aurinkoon, sen kirkkaus lämittää kalvenneita poskiani. Annan lempeän tuulen puhdistaa olemuksestani kaiken lian sekä pölyn.

Ojentaudun koko komeudessani täyteen mittaani. Järven pintaan piirtyy kaunis heijastus minusta. Levitän siipeni ja teen itselleni tilaa. Ilmavirta nostattaa minut uuteen nousuun.

Mainokset