Hän kyyhöttää siinä käytävällä pelokas ilme kasvoillaan. Hänen koko olemuksensa on hauras, valmis hajoamaan pienimmästäkin kosketuksesta. Raasu, ajattelen.

Näen hänet uudelleen. Hän seisoo ison pihan reunamilla, yksinään.

Päivät toistavat itseään, sama kuvio toistuu, näen saman pelokkaan hahmon käpertyneenä itseensä. En saa häneen otetta, en katsekontaktia, aivan kuin minua ei olisikaan.

Hän on vielä lapsi, identiteettiään etsimässä. Hänen persoonansa on riippuvainen toisten ihmisten hyväksynnästä, siitä, kuinka muut ottavat hänet joukkoon.

Harvoin näen hänen hymyilevän, kyyneleet karkaavat kalpealle poskelleen.

Tahtoisin sulkea hänet syliini. Tahtoisin kuiskia hänen korvaansa hyväksyviä sanoja. Tahtoisin rakastaa hänet ehjäksi.

Suljen silmäni, tunnen, kuinka menneisyyden varjo kuristaa kaulaani, en henkeä saa. Tunnen ihollani harpin iskut, tunnen potkut, lyönnit. Kuulen sydäntäni raastavien sanojen voiman. Minä olen se pelokas lapsi koulun käytävillä. Minä olen se yksinäinen hahmo koulun pihalla.

Halaan pientä minua ja yritän valaa sinuun uskoa; kaikki kääntyy vielä onneksesi. Yritä kestää, yritä jaksaa. Olet rakas, vaikka sinusta ei siltä tunnu.

Mainokset