Minä uskon, kuinka voisin olla uskomatta. Sinä tulet lähelleni valon lailla. Sinä ympäröit minut revontulten tanssilla, upeilla loimutulilla. Saat minut häkeltymään kauneudestasi. Saat minut odottamaan hetkeä, jolloin kohtaamme jälleen.
Minä uskon, kuinka voisin olla uskomatta. Sinä kosketat sieluani, minun tunnemaailmaani. Sinä liikutat minussa sinun Henkeäsi. Annat minun kokea ihmeellisellä tavalla toisten ihmisten naurua, iloa, surua, tuskaa, kipuiluja, onnen hetkiä.
Teet itsesi minulle niin todelliseksi kuin tämä ympäröivä maailma on. Tuot osan ulottuvuudestasi lähelleni, sisimpääni.
Kuinka siis voisin olla uskomatta? Miksi minun pitäisi olla uskomatta? Miksi minun pitäisi piilotella kauneuttasi, viisauttasi, jos kerran olet minulle niin aito ja todellinen.
MINÄ USKON! Niin minä uskon ja totisesti uskon!
Päivänsäde 